keskiviikko 26. elokuuta 2020

Kommari - Robin

 

Lähes kaikki pöydän ääressä istuvat olivat miehiä, keski-ikä hipoi neljääkymmentä. Mitä nyt yksi lähemmäs keski-ikäinen nainen tarkkaili Myräkkää arvostelevaan sävyyn.

Hetken oli hiljaista. Sitten herra Miksitissisiovatisommatkuinminulla sai rapukakun alas ja tuhahti jotain jostain sopimuksesta, joka ilmeisesti aiheutti hänelle suurta päänvaivaa ja nähtävästi koko muu seurue tiesi mistä hän puhui, sillä äänekäs puheensorina syttyi uudestaan. 

Myräkkä antoi sen kaiken valua ohitseen ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Hän tuijotti jonnekin katon suuntaan mitään näkemättä tai kuulematta. 

Miksi hän melkein voi pahoin? 

Helvetin paska...

Mikrofonin päästämä, korvia raastava valitus kiskaisi hänet takaisin maan kamaralle. 

Pianon soitto lakkasi. Koko aula oli hiljentynyt ja kääntynyt katsomaan vastakkaisen seinän edustalle pystytettyä lavaa, jolle Robin oli juuri kivunnut. Pormestari oli kammannut hiuksensa, ajellut sänkensä ja sonnustautunut parhaaseen pukuunsa, joka jonkin ihmeen kautta onnistui kätkemään miehen sairaanoloisen laihuuden. Mikään puku tai kampaus ei kuitenkaan voinut peittää sitä, että itsevaltias roikkui mikrofonin jalustassa ja hänen rinnallaan seisova Laura (vaikka saikin sen näyttämään hämäävästi aviopuolison halaukselta) käytännössä katsoen kannatteli miestään.

"Hy... hyvää iltaa arvon..." Robin aloitti aivan liian kaukana mikrofonista.

"...juhlaväki. Ömm... tänään me juh... juhlistamme Suur-Suomen... tuota..."

Myräkkä olisi voinut vaikka vannoa, että Laura mutisi jotain miehensä korvaan, mutta oli liian kaukana voidakseen sanoa varmaksi.

"Joo... Sadannetta it... itsenäisyyspäivää." 

Mies jäi tuijottamaan käsissään olevia papereita niin pitkäksi aikaa, että Myräkkä ehti jo harkita taputtamista. Yhtäkkiä pormestari kuitenkin horjahti eteenpäin, naama melkein mikrofoniin kiinni. Ainoastaan Lauran tiukka ote esti häntä suistumasta pää edellä alas lavaltaan.

"Äh, paska... Me... ömm... olemme saavut... saavuttaneet paljon... öh... suu-suuria asioita ja... anteeksi kauheasti... minä öh... ei tä-tästä... minä olen por-pormestari... helvetti soi... soikoon..." mies katsoi jälleen kädessään olevia papereita tai ainakin kovasti yritti. Hän taisi itsekin jollain tasolla ymmärtää, ettei millään voisi lukea kolmea sivua tekstiä. Hän näytti varsin avuttomalta jatkaessaan.

"J... ja toivon, että voimme jat... jatkaa... ömm... niiden tekemistä tulv... tule... öh... tulevaisuudessakin. He... helvetin paska... en minä..." 

Paperit lipesivät hänen kädestään, kun hän horjahti kauemmaksi mikrofonista ja laskeutui Lauran tukemana portaiden juurella odottavan Järvenpään tykö.

"Perkele, minä... minä todella... saatanan säälittävää..." Robin mölisi niin äänekkäästi, että hänen sanansa kuuluivat vaivatta täydelliseen hiljaisuuteen vajonneen aulan halki.

Kenraalikuvernööri nappasi vaarallisesti horjuvaa pormestaria käsivarresta kiinni ja sanoi jotakin hänen korvaansa, saaden miehen purskahtamaan heikkoon nauruun.

Laura katsoi miehensä perään portaiden yläpäässä vitkastellen. Sitten hän kääntyi ja palasi mikrofonin ääreen. Jotenkin hän onnistui hymyilemään aivan kuin koko sali ei olisi juuri todistanut sitä mitä oli todistanut.

"Kiitos vielä meidän kummankin puolesta, että olette saapuneet paikalle", Laura sanoi. 

Jostain taustalta kuului Robinin voimatonta räkätystä, kun Järvenpää yritti taltuttaa häntä tuoliin istumaan.

"Suur-Suomi on käynyt sadan vuoden aikana läpi täydellisen muodonmuutoksen. Pienestä köyhästä maasta on muotoutunut koko maailman kiistaton keskipiste."

"Meillä Heinolassa on syytä olla ylpeitä. Kaupunkivaltiomme kukoistaa kauniimpana ja voimakkaampana kuin koskaan. Yhdessä olemme rakentaneet vakaan, turvallisen paikan, jossa jokainen aamu tuo tullessaan paremman tulevaisuuden. Ja teidän ansiostanne, arvon juhlaväki, tiedän tuon tulevaisuuden olevan lähempänä kuin koskaan. Niinpä kehotan teitä kohottamaan lasinne. Valoisalle tulevaisuudelle ja yhtenäiselle Suomelle."

"Valoisalle tulevaisuudelle ja yhtenäiselle Suomelle!" aula toisti kuorossa.

Lauran olat nousivat ja laskivat syvän huokauksen voimasta.

"Hyvää itsenäisyyspäivää teille arvon juhlaväki. Jumalan siunausta", hän sanoi mikrofoniin, ennen kuin riensi portaat alas miehensä perään.

Kukaan ei tuntunut tietävän, tuliko tälle näytökselle taputtaa vai ei, joten aulaan laskeutui hiljaisuus, jonka kiusallisuutta oli vaikea armaalla suomen kielellä kuvailla. Jonkin aikaa kaikki olivat kuin ensimmäinen suunsa avaava joutuisi hirteen. Lopulta, mitä ilmeisemmin käskystä, pianon soittaja alkoi jälleen vasaroida koskettimia. Se otettiin ikään kuin kehotuksena olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja pikkuhiljaa elo palaili saliin, joskin jutustelun sävy oli korostetun hillitty.

Avustajien pöydässä ei puhuttu hetkeen käytännössä mitään. Mitä nyt joku pyysi ojentamaan hammastikut.

Sitten täysin varoittamatta, juuri kun Myräkkä alkoi vajota takaisin unen kaltaiseen tilaansa, yksi avustajista iski lasinsa pöytään.

"Naiset ja herrat, noita-akka poistuu!" 

Pöytä heräsi henkiin kuin taikaiskusta.

"Täh? Joko nyt?"

"Epäreilua, jos olisin tiennyt, että puhe on tänä vuonna noin lyhyt, en olisi veikannut puoli yhdeksää!"

"Missä muka? Minä en näe." 

Kun joku vastasi viimeisimpään kysymykseen viittomalla jonnekin vähän lavasta eteenpäin, hämmentynyt ja äkillistä ilmapiirinmuutosta suoraan sanottuna hieman hätkähtänyt Myräkkä tähyili muiden tapaan osoitettuun suuntaan. Hän ei kuitenkaan suoranaisesti nähnyt mitään, mikä olisi voinut selittää pöytäseurueen sekoamisen. 

"Saatana. Joo, siellä se menee. Okei sitten! Kuka veikkasi lähimmäksi kymmentä yli kahdeksaa?" 

Mikä menee ja missä?

"Minä veikkasin viittä yli", Myräkän vieressä istuva Kuusisto sanoi siihen malliin kuin olisi ylittänyt maratonin maaliviivan ennen tovereitaan. Tämä julistus sai koko joukon jupisemaan kiukkuisesti.

"Vittu mikä yllätys! Joka vuosi!" 

"Minä sanon jälleen, että sinulla on epäreilu etulyöntiasema! Sinä käytännössä työskentelet Aarniotaipaleen kanssa! Tietysti sinä tiedät parhaiten!" pöydän toinen nainen valitti, saaden muutaman muun puolelleen.

Kuusisto ei ollut moksiskaan.

"Älkääs nyt. Itsepähän haluatte lyödä vetoa joka vuosi", mies puolustautui.

"Ensi kerralla pelataan sitten jostain muusta. Vaikka... en tiedä... Vuoriston mekon väristä", Kuusiston toisella puolella istuva mies puuskahti.

"Ja antaisimme sinulle ylivoiman? Paskat!" joku vastasi.

"Ja sitä paitsi tämä on perinne! Ei sitä voi muuttaa! Ja pitäähän Aarniotaipaleenkin nyt sentään jotenkin ottaa osaa juhlintaan! Muutenhan hän voisi yhtä hyvin jättää tulematta."

"Ömm... lyöttekö te Bertasta vetoa?" hämmentynyt Myräkkä kysyi.

Hänen vieressään istuva mies, joka oli siihen asti ollut kuin hänen vieressään ei olisi ollut tuolia lainkaan, innostui nyt kääntymään hänen puoleensa ilkikurisesti myhäillen.

"Katsomme kauanko hän tällä kertaa kestää oikeiden ihmisten keskellä. Ennätys oli varmaan... oliko se peräti kolme tuntia?"

"Ja vartti", joku korjasi.

"Niinpä olikin. Se oli historiallinen vuosi! Yleensä hän luikkii karkuun jo kahden tunnin sisällä. Ei kestä katsella - -", mies aloitti, saaden muut pöydässä virnistämään jo valmiiksi.

"Äh, hei tyypit", Kuusisto keskeytti hätäisesti. Hänen naamansa oli lehahtanut punaiseksi.

"Muistattehan te, että Myräkkä on Aarniotaipaleen avustaja?"

Tarinansa aloittanut mies jähmettyi paikoilleen Myräkkää tuijottaen ja koko pöytä noudatti hänen esimerkkiään. 

"Ah... öm... sehän... emmehän me tosissamme..." hän mutisi.

Myräkkä räpytteli hetken silmiään ja tyrskähti sitten.

"Ette kai te tosissanne luule, että pidän siitä saatanan eukosta? Tai edes siedän häntä?" 

Pöytäseurue vilkuili toisiaan yhä epävarmana, aivan kuin olisivat neuvotelleet, saattoiko Myräkkään luottaa.

"Äh, älkää viitsikö! Eihän se ämmä ole ihmistä nähnytkään!" hän naurahti ja viittoi kohti tarinansa keskeyttänyttä miestä.

"Mitä olit sanomassa?" 

"En minä tiedä onko se miten soveliasta... sinä tuskin haluat - -" toinen takelteli.

"Voi, sinulla ei ole hajuakaan, kuinka paljon minä haluan! Kerro pois! On jo aikakin, että joku muukin haluaa sanoa pari valittua sanaa", Myräkkä usutti.

Kun mies vielä epäröi, Myräkkä kumartui eteenpäin virnistäen. 

Tämä oli alkoholin jälkeen toisiksi paras keino unohtaa hetkeksi.

"Kerran minä laitoin hänen numeronsa hevosen myynti-ilmoitukseen ja hänelle soiteltiin koko viikonloppu. Hän oli raivona, olisittepa nähneet", Myräkkä kertoi.

Joku tyrskähti kuivakasti.

"Voin uskoa! Ihme sekopää koko narttu, raahautui kerran Kaupungintalon toiselle puolelle valittamaan myöhässä olevista papereista. Aivan kuin se ei olisi johtunut siitä, että hänen käsialansa on kuin hän ei olisi koskaan kirjaimia nähnytkään", Kuusiston vierustoveri avautui.

"Ainakaan sinä et joudu lukemaan hänen tekstejään tuntitolkulla päivittäin. Olen ollut näin lähellä heittää hänet alas ikkunasta jo kuukausia", Myräkkä sanoi sormet käytännössä yhdessä.

”Hei, onko hän tehnyt muillekin sen ’näen lävitsesi’ -jutun?” hän jatkoi.

Ympäri pöytää kuului kuivakoita hymähdyksiä.

”Viimeksi viikko sitten. Se on hänen lempi harrastuksensa heti mopilta näyttämisen jälkeen”, joku sanoi.

Myräkkä naurahti ja kääntyi takaisin vieressään istuvan miehen puoleen. Toinen näytti rennommalta nyt, kun Myräkkä ei ollut erityisesti laulanut rakkauslaulua työnantajalleen.

"Mitä olitkaan sanomassa?"

Toinen sipaisi sänkeään, haki hyväksyntää vierustoveriltaan, jonka nyökättyä hän virnisti Myräkälle. Hän vilkaisi nopeasti olkansa ylitse ennen kuin nojautui lähemmäksi.

"Okei, no. Tiedäthän sinä pormestarista ja Aarniotaipaleesta?" mies kysyi.

"Että hän oli Punavaaran avustaja? Joo, tiesin."

Jokin hänen sanoissaan sai miehen ja monet muut pöydässä hymähtämään. Mies nojautui vielä lähemmäksi, selvästi peläten ohikulkijoiden kuulevan.

"No sekin. Mutta heillä on suhde."

Nyt oli Myräkän vuoro naurahtaa ja vilkuilla ympärilleen. Kaikki kuitenkin vain hymyilivät tietäväisinä.

"Mitä?" hän ähkäisi.

Mies nyökytteli täpinöissään, kaikki epäilyksensä unohtaneena.

"Oli kuulemma jo kauan ennen kuin rouva Punavaara tuli kuvioihin."

"Siksi pormestari raukka sieti sitä kontrollifriikkiä kaikista oikuista huolimatta. Onhan se nyt helpompi jaksaa, kun saa kesken työpäivän", joku lisäsi.

"Akkahan meni siis kateudesta sekaisin, kun rouva Punavaara tupsahti Kaupungintalolle. Suuttui kovin, kun pormestari vaihtoi parempaan malliin eikä nainutkaan häntä", mies jatkoi.

"Ainakaan avioliiton muodossa", joku hörähti.

"Yrittää tietysti jatkuvasti liehitellä häntä takaisin, olet varmaan pistänyt merkille? On olevinaan niin mielin kielin. Hyvä kun ei kiipeä syliin kesken kokouksen. Ravasi yhteen aikaan jatkuvasti pormestarin huoneessa muka papereita tarkistuttamassa. Ei siellä kamalasti papereita tullut tarkistettua, sanokaa minun sanoneen. Teen töitä viereisessä huoneessa." 

Pöytäseurue hihitti kuin joukko kymmenenvuotiaita.

"Hän alkaa käydä aika epätoivoiseksi. Ei tunnu ymmärtävän, ettei ole muuta kuin satunnainen sivupala. Se on melkein surullista", pöydän toinen nainen sanoi.

"Äh, enemmän minä säälin pormestaria. Miettikää nyt, jos sellainen päästään vajaa haahka kuolaisi peräänne!" 

"Tai päällenne."

"Hyi saatana, kiitos mielikuvasta!"

"Itse puhuit siitä, kuinka he panivat pormestarin työhuoneessa! Ei sekään erityisesti ruokahalua herättänyt." 

"Tietääkö Laura?" Myräkkä keskeytti muiden riemun. Osittain, koska hänkään ei erityisemmin välittänyt saada näin paljoa informaatiota.

Hänen vieressään istuva mies vain kohautti olkiaan.

"Rouva Punavaara? Kai? Tai siis, kaikki tuntuvat tietävän. Olisi ihme, jos hän ei edes epäilisi." 

"Enpä tiedä, ehkä hänellä ei ole hajuakaan. En minä ainakaan olisi niin hyvää pataa miestäni jyystävän ämmän kanssa", toinen nainen huomautti.

"Jos haluatte asiantuntevan mielipiteeni, niin eivät he oikeasti edes tule toimeen. Rouva Punavaara taitaa tosissaan pelätä Aarniotaivalta", Kuusisto kertoi.

"Hän on monesti pyytänyt minua sovittamaan aikataulunsa niin, ettei se täsmäisi Aarniotaipaleen kalenteriin. Ja toisinaan kun Aarniotaival soittaa, hän käskee sanoa, ettei ole paikalla. Ja hän heittäytyy kauhean varovaiseksi aina, kun he ovat samassa huoneessa. Eikä mikään ihme. Aarniotaival osaa olla todella kammottava häntä kohtaan. Usuttaa häntä toimimaan tahtonsa mukaan ja jos hän yrittää sanoa vastaan, nousee kamala meteli. Tekee ihan pahaa katsoa sitä."

"Jep."

"Ja sitten vielä panee hänen miestään sivussa."

"Sääliksi käy."

"Niin. Aarniotaival on olevinaan kuin mikäkin nunna, mutta samalla tyrkyttää itseään naimisissa olevalle miehelle. Himokas huora se on."

"Maljat sille?"

"Todellakin."

"Hei, hei, hei, hei!" Kuusisto toppuutteli muita.

"Rahat ensin." 

Hänen käskynsä sai aikaan vastahakoista marinaa, mutta kun hän ei taipunut, väki alkoi kaivella seteleitä takkiensa sisätaskuistaan, joihin he olivat ne selvästi varta vasten varanneet.

"Saatanan kiskuri", joku jupisi työntäessään rahansa Kuusistolle.

"Äläs nyt. Ne menevät hyvään tarkoitukseen", Kuusisto myhäili ja nousi seisomaan setelitukut kourassaan.

"Lahjon tuon saatanan pianistin lopettamaan." 

"Äh, luojan kiitos", joku sanoi, eikä hiljaa pöytää tuijottava Myräkkä voinut muuta kuin olla samaa mieltä.

"Aiotko soittaa?" herra Miksitissisiovatisommatkuinminulla kysyi.

"Tietysti." 

Valitettavasti muutaman minuutin kuluttua alkavaa hitusen epävireistä Finlandia-hymniä oli mahdoton olla kuulematta, kun piano seisoi käytännössä heidän pöytänsä vieressä. Soitto kuulosti samalla tavalla katkonaiselta ja epävarmalta, kuin vasta lukemaan oppinut lapsi tekstiä ääneen tavatessaan. 

Avustajia soitto näytti kaikesta huolimatta viihdyttävän ja he alkoivat pian huudella ystävälleen ylitseampuvan kannustavia kommentteja, tyystin unohtaen aikaisemman keskustelun.

Myräkkä seurasi menoa hetken, mutta tähysti sitten lavan suuntaan.

Pormestarin kyljessä kiinni istuva Laura hymyili aurinkoisesti kaikille, jotka sattuivat kävelemään ohitse, aivan kuin hänen miehensä ei romahtaisi lattialle heti, jos hän edes liikahtaisi. Robin huojui vaimoaan vasten ja kumosi parhaillaan uutta lasillista kurkkuunsa. Hänen toinen kätensä oli yhä kipsattu. 

Lauran hymy näytti Myräkän silmissä onnettomammalta kuin milloinkaan. 

Myräkkä puri hammasta, kaatoi lasinsa täyteen pöydällä olevasta pullosta ja seurasi armaan pormestarin esimerkkiä kippaamalla sen suuhunsa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti