"O-otatko
rinkelin?" hän kysyi.
Pihlaja
kohautti olkiaan ja nyökkäsi, kuin sanoakseen "miksipä ei".
Kun hän
tajusi Riitasoinnun ottavan leivonnaisen tiskillä olevasta vitriinistä, hän
alkoi kaivella laukkunsa pohjaa ja antoi rinkeliä ojentavalle Riitasoinnulle
muutaman roposen. Sitten hän puolitti rinkelin ja tunki toisen palan
Riitasoinnun kouraan.
"Ti-tiedätkö",
Riitasointu sanoi istuutuessaan takaisin Pihlajan viereen.
"Jos
vain ma-maksaisit kah-kahvista, sinun ei tar-tarvitsisi seisoa sateessa."
Pihlaja
pyöräytti silmiään ja tunki rinkelin palan suuhunsa.
Pidän
sateesta.
"O-okei." Riitasointu ei edes
yrittänyt peitellä hymyään.
Pihlaja
mulkaisi häntä, mutta ei onnistunut näyttämään erityisen kiukkuiselta.
He
istuivat hetken hiljaa ja söivät rinkelin puolikkaitaan. Kello näytti vähän yli
seitsemää. Sade oli tyyntynyt satunnaiseksi tiputteluksi, ja läpitunkeva pimeys
laskeutui parhaillaan kadulle.
Riitasointu
tiesi, että hänellä olisi vielä töitä tehtävänä, mutta päätti voivansa lykätä
niitä hetkisen. Heitettyään viimeisen rinkelin palan suuhunsa Pihlaja etsi
jälleen tyhjän sivun vihostaan. Hän vilkaisi Riitasointua muutaman kerran
selkeästi epäröiden, ennen kuin näytti viestinsä.
Haluatko
että opetan sinut viittomaan nimesi?
Pihlaja
hymyili toiveikkaasti odottaessaan vastausta, ja kun Riitasointu nyökkäsi, hän
näytti siltä, ettei välttämättä pystyisi pitelemään kynää kädessään.
Riitasointu
alkoi saada sellaisen kuvan, ettei Pihlaja juuri puhunut ihmisille. Se kävi
järkeen, jos hän kerta oli töissä tehtaalla. Riitasointu muisti olleensa yksi
Koiviston Paperin harvoista lukutaitoisista työntekijöistä.
Hän
seurasi, kuinka toinen alkoi tohkeissaan suttaamaan jotain vihkoonsa. Kun hän
antoi Riitasoinnun lukea sanottavansa, hänen käsialansa oli yhtäkkiä suttuinen
ja hätäinen.
Nimet
viitotaan kirjain kerrallaan. Näytän sinulle.
Riitasointu
nyökkäsi intoa puhkuvalle Pihlajalle, joka laski kirjasensa alas saadakseen
kätensä vapaiksi. Varmistettuaan Riitasoinnun seuraavan hän alkoi taivuttaa
kättään nopeasti eri asentoihin.
Riitasointu
katsoi vierestä suu raollaan. Aluksi hän yritti painaa eleet mieleensä, mutta
aina seuraavan viittoman kohdalla hän unohti edellisen.
Kun
Pihlaja oli valmis, hän katsoi Riitasointua melkein kuin odottaen, että toinen
olisi nyt oppinut tavaamaan nimensä hänelle.
"Öh..."
Riitasointu äännähti.
"N-näytätkö
uudestaan?"
Pihlaja
nyökkäsi ilmeisesti ymmärtäen yskän. Hän nosti oikean kätensä etusormen ja
keskisormen ylös ristiin ja laittoi peukalonsa muiden sormien päälle. Toisella
kädellään
hän viittoi kohti Riitasointua, joka tajusi pian miehen kehottavan häntä
tekemään perässä.
Pihlaja
odotti kärsivällisesti, kunnes hän sai kätensä väännettyä kutakuinkin oikeaan
asentoon. Sitten mies laski sormensa alas ja nosti vuorostaan pikkurillinsä
ylös, odottaen jälleen, että Riitasointu tekisi perässä. Niin he kävivät läpi
yksi kerrallaan yhteensä kahdeksan eri viittomaa. Lopuksi Pihlaja viittoi hänen
nimensä kerran hieman nopeammin: "r-i-i-t-a-s-o-i-n-t-u".
Hän
nyökkäsi kannustavasti Riitasoinnulle merkiksi siitä, että olisi hänen vuoronsa
kokeilla.
"Okei...
ömm..." Riitasointu mutisi.
"r-i-i...
Mikä o-olikaan seu-seuraava?"
Pihlajaa
hänen kömpelyytensä näytti huvittavan suuresti. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja
nosti peukalonsa ja etusormensa pystyyn.
"r-i-i-t...
ti-tiedätkö, ka-kaverini sanoo minua va-vain Riidaksi, ehkä - -"
Pihlaja
pudisti reippaasti päätään.
Ei koko
nimi. Vähän haastetta peliin.
"Hy-hyvä
on", Riitasointu sanoi, vaikka tässä olikin hänestä jo enemmän kuin
tarpeeksi haastetta.
Hänestä tuntui, että toinen vain halusi nähdä
hänen tuskailevan viittomien kanssa.
"r-i-i-t..."
hän katsoi Pihlajaa kysyvästi.
"a",
mies avitti.
"r-i-i-t-a.
M-miksi mi-minulla on näin
pi-pitkä nimi?"
Pihlajaa alkoi selvästi naurattaa.
Siinä oli
jo puolet :D Voin piirtää sinulle viittomat?
"O-okei.
Käy", Riitasointu sanoi.
Pihlaja
selasi vihkoaan eteenpäin, ilmeisesti etsien keskiaukeamaa. Oikealle sivulle
päästyään hän alkoi piirtää niin keskittyneen näköisenä, että olisi luullut
hänen purkavan pommia. Muutaman minuutin kuluttua hän vilkaisi pahoittelevasti
Riitasointua ja avasi vihon aikaisemmalta sivulta.
Muistin
juuri etten osaa piirtää. Tässä menee hetki.
"E-ei
se mitään. Mi-minä siistin sil-sillä aikaa vähän", Riitasointu sanoi.
Pihlaja
vetäisi henkeä ja painoi käden rinnalleen.
Mitä enkö
minä mopannutkaan tarpeeksi hyvin???
"Tietysti
mop-moppasit. Mut-mutta tiski on y-yhä saastainen", Riitasointu sanoi.
Pihlaja
palasi piirustuksensa pariin ja Riitasointu alkoi hinkata epäilyttävää tököttiä
irti puupinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti