Kommari - Berta ja Laura

 

Myräkkä oletti kyseessä olevan lisä hänen alati kasvavaan työvuoreensa ja olikin jo työntämässä sitä syrjään, kun hoksasi oman nimensä kirjoitettuna kauniilla, koukeroisella käsialalla kirjekuoren etumukseen, Heinolan vaakunalla varustetun sinetin alle. Hän oli aikeissa repäistä kuoren auki, mutta samassa Berta työnsi tuolinsa taaksepäin ja saapasteli hänen pöytänsä luokse. Myräkkä ei ollut varautunut esittämään näin lyhyellä varoitusajalla, että olisi käyttänyt viimeiset neljä tuntia johonkin. Hän ennätti ainoastaan iskeä kynänsä paperiin ja kirjoittaa "politiikka", ennen kuin vanhempi nainen seisoikin jo hänen yllään kuin matkamiestä vaaniva korppikotka. Mutta sen sijaan, että olisi sanonut jotain Myräkän haparoivasta pelastautumisyrityksestä, Berta pyöritti ulkomuistista numeron puhelimeen ja nosti luurin korvalleen. Hän odotti kengänkärjellä lattiaa koputellen, eikä näyttänyt kiinnittävän huomiota Myräkän kangistuneeseen tuijotukseen.

"Kuusisto? Onko Laura siellä?" Berta sanoi.

"Pyytäisitkö hänet puhelimeen? Haluan vaihtaa sanasen."

Muutaman sekunnin oli hiljaista. Sitten Bertan korvaa vasten olevasta luurista kantautui tutulla äänellä esitetty tervehdys.

"Laura. Kyllä, sain sen juuri", Berta sanoi ja nosti kädessään pitelemäänsä sinetöityä kirjekuorta.

"Soitin ilmoittaakseni, etten tule paikalle."

Myräkkä ei voinut olla kuulematta, kuinka ääni linjan toisessa päässä sai maanittelevan sävyn. Berta pyöräytti silmiään.

"Tiedän, tiedän. Mutta työväenliitto haluaa minut omiin juhliinsa, kutsut jaettiin jo puolitoista viikkoa sitten. Mitä? Tietysti minä tiedän, että se on joka vuosi samaan aikaan, mutta en minä varaa koko päivää sitä varten. Saisit postittaa kutsut aikaisemmin, jos kerta mielit nähdä minut siellä", nainen sanoi ja hiljeni kuunnellakseen saamaansa vastausta.

"En minä välitä mitä mieltä he minusta ovat. Mielestäni olen jo suosittu, minut on kutsuttu kahteen juhlaan, joista kumpaankaan en edes halua. Moneenko juhlaan sinut o - - Tietenkään en halua tulla, miten se voi yllättää sinut joka vuosi?" 

Lauran vaimea ääni puhua pälätti lähes minuutin, kunnes Berta nosti toisen kätensä, aivan kuin kerroksen vastakkaisella puolella oleva nainen olisi voinut nähdä tämän hiljaisuutta pyytävän eleen.

"Hyvä on, hyvä on. Mutta minä vain pistäydyn ja ohitan jonon. Aivan varmasti ohitan. Miksi minä haluaisin jonottaa näkemään samoja ihmisiä, joita jaksan vain vaivoin katsella joka päivä?" nainen sanoi.

Laura vastasi jotain lyhyesti.

"Sitä minäkin. Nyt minun pitää - - mitä? En minä tiedä, samat vaatteet kuin viime vuonna ja sitä edellisenä. Miten niin? Älä viitsi olla kuin jossain olisi yhä punaiset vaatteet kieltävä lakipykälä", Berta sanoi tuskastuneena.

"En minä välitä, millaisen vaikutelman se antaa, etkö kuullut, kun sanoin ettei minua kiinnosta, mitä he minusta ajattelevat?" 

Tämä innosti Lauran uuteen puheeseen, jota Berta yritti turhaan keskeyttää useaan otteeseen sellaisilla lausahduksilla kuin "Mistä lähtien se muka on ollut mummoväri" ja "Minun puolestani se saa symboloida vaikka Makkosen viiksikarvoja".

Keskustelua seurailleen Myräkän mielenkiinto heräsi. Hän laski kynänsä pöydälle ja repäisi nimellään varustetun kirjekuoren auki.

 

 

Teidät on kutsuttu juhlimaan Suur-Suomen satavuotista taivalta Kaupungintalon itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.2017.

 

Ovet aukenevat kello 19.30.

Vieraiden odotetaan pukeutuvan juhlapukuihin ja kunniamerkkeihinsä.

Ilmoitattehan välittömästi, mikäli ajankohta ei sovi Teille.

Kutsu ja henkilöllisyystodistus näytettävä ovella.

 

Pormestari Punavaara puolisoineen

 

Myräkkä luki viestin vielä kerran epäuskoisesti läpi. Sitten hän tarkisti nimensä revitystä kuoresta ja luki tekstin uudestaan. 

Yhtäkkiä Myräkkä unohti missä oli ja kenen kanssa. Hän nojasi eteenpäin niin nopeasti, että pöytä heilahti. 

Berta oli juuri saanut tarpeekseen Lauran puhetulvasta. Hän painoi kätensä naamalleen, eikä noteerannut Myräkän yritystä saada hänen huomionsa.

"Äh, hyvä on. Tiedätkö mitä: valitse sinä jotain. Mutta ei mitään missä on kummallisia röyhelöitä tai solisluiden alapuolelle ulottuva kaula-aukko, onko selvä? Enkä halua mekkoa", hän sanoi.

Laura tirskahti linjan toisessa päässä ja sai Bertan puuskahtamaan.

"Koska kolmenkymmenen jälkeen mekkoa käyttävät vain sirkuspellet ja ilotytöt. Sinäkö? Ilotyttö."

"Berta, hei", Myräkkä yritti pistää väliin.

Berta oli kuin ei kuulisikaan.

"Ja turha hankkia mitään ylimääräistä härpäkettä hiuksiini. Mikä? Kyllä Laura, se on ylimääräinen härpäke, mitä sinä oikein oletit?"

"Berta, pst."

"Minun täytyy nyt mennä. Nähdään kuudentoista tapaamisessa. Ei, et todellakaan ota mitään mallistoja mukaan, meidän täytyy keskittyä - - Laura?" Berta odotti huultaan purren vastausta, mutta toinen oli ilmeisesti katkaissut puhelun. Hitusen loukkaantunut sävy eleissään hän napautti luurin alas ja lähti omalle pöydälleen välittämättä hänelle huitovasta Myräkästä.