Myräkkä oletti
kyseessä olevan lisä hänen alati kasvavaan työvuoreensa ja olikin jo
työntämässä sitä syrjään, kun hoksasi oman nimensä kirjoitettuna kauniilla,
koukeroisella käsialalla kirjekuoren etumukseen, Heinolan vaakunalla varustetun
sinetin alle. Hän oli aikeissa repäistä kuoren auki, mutta samassa Berta työnsi
tuolinsa taaksepäin ja saapasteli hänen pöytänsä luokse. Myräkkä ei ollut
varautunut esittämään näin lyhyellä varoitusajalla, että olisi käyttänyt
viimeiset neljä tuntia johonkin. Hän ennätti ainoastaan iskeä kynänsä paperiin
ja kirjoittaa "politiikka", ennen kuin vanhempi nainen
seisoikin jo hänen yllään kuin matkamiestä vaaniva korppikotka. Mutta sen
sijaan, että olisi sanonut jotain Myräkän haparoivasta
pelastautumisyrityksestä, Berta pyöritti ulkomuistista numeron puhelimeen ja
nosti luurin korvalleen. Hän odotti kengänkärjellä lattiaa koputellen, eikä
näyttänyt kiinnittävän huomiota Myräkän kangistuneeseen tuijotukseen.
"Kuusisto?
Onko Laura siellä?" Berta sanoi.
"Pyytäisitkö
hänet puhelimeen? Haluan vaihtaa sanasen."
Muutaman sekunnin
oli hiljaista. Sitten Bertan korvaa vasten olevasta luurista kantautui tutulla
äänellä esitetty tervehdys.
"Laura. Kyllä,
sain sen juuri", Berta sanoi ja nosti kädessään pitelemäänsä sinetöityä
kirjekuorta.
"Soitin
ilmoittaakseni, etten tule paikalle."
Myräkkä ei voinut
olla kuulematta, kuinka ääni linjan toisessa päässä sai maanittelevan sävyn.
Berta pyöräytti silmiään.
"Tiedän,
tiedän. Mutta työväenliitto haluaa minut omiin juhliinsa, kutsut jaettiin jo
puolitoista viikkoa sitten. Mitä? Tietysti minä tiedän, että se on joka vuosi
samaan aikaan, mutta en minä varaa koko päivää sitä varten. Saisit postittaa
kutsut aikaisemmin, jos kerta mielit nähdä minut siellä", nainen sanoi ja
hiljeni kuunnellakseen saamaansa vastausta.
"En minä
välitä mitä mieltä he minusta ovat. Mielestäni olen jo suosittu, minut on
kutsuttu kahteen juhlaan, joista kumpaankaan en edes halua. Moneenko juhlaan
sinut o - - Tietenkään en halua tulla, miten se voi yllättää sinut joka
vuosi?"
Lauran vaimea ääni
puhua pälätti lähes minuutin, kunnes Berta nosti toisen kätensä, aivan kuin
kerroksen vastakkaisella puolella oleva nainen olisi voinut nähdä tämän
hiljaisuutta pyytävän eleen.
"Hyvä on, hyvä
on. Mutta minä vain pistäydyn ja ohitan jonon. Aivan varmasti ohitan. Miksi
minä haluaisin jonottaa näkemään samoja ihmisiä, joita jaksan vain vaivoin
katsella joka päivä?" nainen sanoi.
Laura vastasi
jotain lyhyesti.
"Sitä minäkin.
Nyt minun pitää - - mitä? En minä tiedä, samat vaatteet kuin viime vuonna ja
sitä edellisenä. Miten niin? Älä viitsi olla kuin jossain olisi yhä punaiset
vaatteet kieltävä lakipykälä", Berta sanoi tuskastuneena.
"En minä
välitä, millaisen vaikutelman se antaa, etkö kuullut, kun sanoin ettei minua
kiinnosta, mitä he minusta ajattelevat?"
Tämä innosti Lauran
uuteen puheeseen, jota Berta yritti turhaan keskeyttää useaan otteeseen
sellaisilla lausahduksilla kuin "Mistä lähtien se muka on ollut
mummoväri" ja "Minun puolestani se saa symboloida vaikka Makkosen
viiksikarvoja".
Keskustelua
seurailleen Myräkän mielenkiinto heräsi. Hän laski kynänsä pöydälle ja repäisi
nimellään varustetun kirjekuoren auki.
Teidät
on kutsuttu juhlimaan Suur-Suomen satavuotista taivalta Kaupungintalon
itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.2017.
Ovet
aukenevat kello 19.30.
Vieraiden
odotetaan pukeutuvan juhlapukuihin ja kunniamerkkeihinsä.
Ilmoitattehan
välittömästi, mikäli ajankohta ei sovi Teille.
Kutsu
ja henkilöllisyystodistus näytettävä ovella.
Pormestari
Punavaara puolisoineen
Myräkkä luki viestin vielä kerran epäuskoisesti läpi. Sitten hän tarkisti
nimensä revitystä kuoresta ja luki tekstin uudestaan.
Yhtäkkiä Myräkkä
unohti missä oli ja kenen kanssa. Hän nojasi eteenpäin niin nopeasti, että
pöytä heilahti.
Berta oli juuri
saanut tarpeekseen Lauran puhetulvasta. Hän painoi kätensä naamalleen, eikä
noteerannut Myräkän yritystä saada hänen huomionsa.
"Äh, hyvä on.
Tiedätkö mitä: valitse sinä jotain. Mutta ei mitään missä on kummallisia
röyhelöitä tai solisluiden alapuolelle ulottuva kaula-aukko, onko selvä? Enkä
halua mekkoa", hän sanoi.
Laura tirskahti
linjan toisessa päässä ja sai Bertan puuskahtamaan.
"Koska
kolmenkymmenen jälkeen mekkoa käyttävät vain sirkuspellet ja ilotytöt. Sinäkö?
Ilotyttö."
"Berta,
hei", Myräkkä yritti pistää väliin.
Berta oli kuin ei
kuulisikaan.
"Ja turha
hankkia mitään ylimääräistä härpäkettä hiuksiini. Mikä? Kyllä Laura, se
on ylimääräinen härpäke, mitä sinä oikein oletit?"
"Berta,
pst."
"Minun täytyy
nyt mennä. Nähdään kuudentoista tapaamisessa. Ei, et todellakaan ota mitään
mallistoja mukaan, meidän täytyy keskittyä - - Laura?" Berta odotti
huultaan purren vastausta, mutta toinen oli ilmeisesti katkaissut puhelun.
Hitusen loukkaantunut sävy eleissään hän napautti luurin alas ja lähti omalle
pöydälleen välittämättä hänelle huitovasta Myräkästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti