Kommari - Pihlaja

 

"O-otatko rinkelin?" hän kysyi.

Pihlaja kohautti olkiaan ja nyökkäsi, kuin sanoakseen "miksipä ei". 

Kun hän tajusi Riitasoinnun ottavan leivonnaisen tiskillä olevasta vitriinistä, hän alkoi kaivella laukkunsa pohjaa ja antoi rinkeliä ojentavalle Riitasoinnulle muutaman roposen. Sitten hän puolitti rinkelin ja tunki toisen palan Riitasoinnun kouraan.

"Ti-tiedätkö", Riitasointu sanoi istuutuessaan takaisin Pihlajan viereen.

"Jos vain ma-maksaisit kah-kahvista, sinun ei tar-tarvitsisi seisoa sateessa."

Pihlaja pyöräytti silmiään ja tunki rinkelin palan suuhunsa.

 

Pidän sateesta.

 

 "O-okei." Riitasointu ei edes yrittänyt peitellä hymyään.

Pihlaja mulkaisi häntä, mutta ei onnistunut näyttämään erityisen kiukkuiselta.

He istuivat hetken hiljaa ja söivät rinkelin puolikkaitaan. Kello näytti vähän yli seitsemää. Sade oli tyyntynyt satunnaiseksi tiputteluksi, ja läpitunkeva pimeys laskeutui parhaillaan kadulle.

Riitasointu tiesi, että hänellä olisi vielä töitä tehtävänä, mutta päätti voivansa lykätä niitä hetkisen. Heitettyään viimeisen rinkelin palan suuhunsa Pihlaja etsi jälleen tyhjän sivun vihostaan. Hän vilkaisi Riitasointua muutaman kerran selkeästi epäröiden, ennen kuin näytti viestinsä.  

 

Haluatko että opetan sinut viittomaan nimesi?

 

Pihlaja hymyili toiveikkaasti odottaessaan vastausta, ja kun Riitasointu nyökkäsi, hän näytti siltä, ettei välttämättä pystyisi pitelemään kynää kädessään.

Riitasointu alkoi saada sellaisen kuvan, ettei Pihlaja juuri puhunut ihmisille. Se kävi järkeen, jos hän kerta oli töissä tehtaalla. Riitasointu muisti olleensa yksi Koiviston Paperin harvoista lukutaitoisista työntekijöistä.

Hän seurasi, kuinka toinen alkoi tohkeissaan suttaamaan jotain vihkoonsa. Kun hän antoi Riitasoinnun lukea sanottavansa, hänen käsialansa oli yhtäkkiä suttuinen ja hätäinen.

 

Nimet viitotaan kirjain kerrallaan. Näytän sinulle.

 

Riitasointu nyökkäsi intoa puhkuvalle Pihlajalle, joka laski kirjasensa alas saadakseen kätensä vapaiksi. Varmistettuaan Riitasoinnun seuraavan hän alkoi taivuttaa kättään nopeasti eri asentoihin.

Riitasointu katsoi vierestä suu raollaan. Aluksi hän yritti painaa eleet mieleensä, mutta aina seuraavan viittoman kohdalla hän unohti edellisen.

Kun Pihlaja oli valmis, hän katsoi Riitasointua melkein kuin odottaen, että toinen olisi nyt oppinut tavaamaan nimensä hänelle.

"Öh..." Riitasointu äännähti.

"N-näytätkö uudestaan?" 

Pihlaja nyökkäsi ilmeisesti ymmärtäen yskän. Hän nosti oikean kätensä etusormen ja keskisormen ylös ristiin ja laittoi peukalonsa muiden sormien päälle. Toisella

kädellään hän viittoi kohti Riitasointua, joka tajusi pian miehen kehottavan häntä tekemään perässä.

Pihlaja odotti kärsivällisesti, kunnes hän sai kätensä väännettyä kutakuinkin oikeaan asentoon. Sitten mies laski sormensa alas ja nosti vuorostaan pikkurillinsä ylös, odottaen jälleen, että Riitasointu tekisi perässä. Niin he kävivät läpi yksi kerrallaan yhteensä kahdeksan eri viittomaa. Lopuksi Pihlaja viittoi hänen nimensä kerran hieman nopeammin: "r-i-i-t-a-s-o-i-n-t-u".

Hän nyökkäsi kannustavasti Riitasoinnulle merkiksi siitä, että olisi hänen vuoronsa kokeilla.

"Okei... ömm..." Riitasointu mutisi.

"r-i-i... Mikä o-olikaan seu-seuraava?"

Pihlajaa hänen kömpelyytensä näytti huvittavan suuresti. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja nosti peukalonsa ja etusormensa pystyyn.

"r-i-i-t... ti-tiedätkö, ka-kaverini sanoo minua va-vain Riidaksi, ehkä - -"

Pihlaja pudisti reippaasti päätään.

 

Ei koko nimi. Vähän haastetta peliin.

 

"Hy-hyvä on", Riitasointu sanoi, vaikka tässä olikin hänestä jo enemmän kuin tarpeeksi haastetta.

 Hänestä tuntui, että toinen vain halusi nähdä hänen tuskailevan viittomien kanssa.

"r-i-i-t..." hän katsoi Pihlajaa kysyvästi.

"a", mies avitti.

"r-i-i-t-a. M-miksi mi-minulla on näin pi-pitkä nimi?"

 Pihlajaa alkoi selvästi naurattaa.

 

Siinä oli jo puolet :D Voin piirtää sinulle viittomat?

 

"O-okei. Käy", Riitasointu sanoi.

Pihlaja selasi vihkoaan eteenpäin, ilmeisesti etsien keskiaukeamaa. Oikealle sivulle päästyään hän alkoi piirtää niin keskittyneen näköisenä, että olisi luullut hänen purkavan pommia. Muutaman minuutin kuluttua hän vilkaisi pahoittelevasti Riitasointua ja avasi vihon aikaisemmalta sivulta.

 

Muistin juuri etten osaa piirtää. Tässä menee hetki.

 

"E-ei se mitään. Mi-minä siistin sil-sillä aikaa vähän", Riitasointu sanoi.

Pihlaja vetäisi henkeä ja painoi käden rinnalleen.

 

Mitä enkö minä mopannutkaan tarpeeksi hyvin???

 

"Tietysti mop-moppasit. Mut-mutta tiski on y-yhä saastainen", Riitasointu sanoi.

Pihlaja palasi piirustuksensa pariin ja Riitasointu alkoi hinkata epäilyttävää tököttiä irti puupinnasta.